Kello on kuusi aamulla.
Laitan radiosta joulumusiikkia hiljaiselle.
Ronja ja mieheni nukkuvat vielä.
On aika alkaa valmistella
viime hetken jouluruokia,
jotka haimme eilen mieheni kanssa.
Touhuan yksin muutaman tunnin,
kunnes kello yksitoista herätän mieheni.
Teen meille molemmille kuumaa glögiä.
Sen jälkeen menemme sohvalle
katsomaan joulurauhan julistusta,
kuten joka joulu.
Ennen julistuksen alkamista
vilkuilen kohti Ronjan huonetta.
Hänen ovessa on edelleen
"pysy poissa" -kyltti.
Koitan hakea lohtua
tähän kummalliseen tyhjyyden tunteeseen
nojaamalla mieheni kylkeen.
Käyn taas läpi joulun ohjelmaa mielessäni.
Joulurauhan julistuksen jälkeen
olemme aina katsoneet “Lumiukon”.
Se on kaunis piirretty elokuva
henkiin heräävästä lumiukosta ja pojasta.
Ronja piti siitä pienenä.
Pitääkö hän siitä enää?
Kun julistus on ohi,
mieheni venyttelee.
- Glögi oli hyvää, kiitos, hän sanoo.
Mutta hän huomaa heti,
että en näytä iloiselta.
Katson lattiaa miettivästi.
- Mikä hätänä? hän kysyy.
Äkkiä olen tosi ärtynyt.
- Menen herättämään Ronjan, totean
ja nousen ylös sohvalta.
- Mutta hän toivoi,
että emme herätä häntä lomalla, mieheni vastustelee.
- Viis siitä! Nyt on joulu.
Jouluna kuuluu olla perheen kanssa, vastaan tiukasti.
Kävelen päättäväisesti Ronjan ovelle.
Mieheni seuraa minua.
- Mikä sinun on? hän kysyy yllättyneenä.
- Me puhuimme tästä eilen, eikö?
Anna Ronjan olla teini, hän lisää.
Haluaisin itkeä, mutta yritän pidättää sitä.
Tuijotan Ronjan ovea.
En enää tunne itseäni niin rohkeaksi.
- Onko tämä todella vain sitä?
Että hänestä on tullut teini?
Hän on muuttunut niin äkisti.
Mitä jos hän voi tosi huonosti? Mitä jos hän… vihaa meitä,
sanon.
Ääneni murtuu kesken lauseen.
Mieheni koittaa tulla lähemmäs,
mutta minä otan askeleen kauemmas.
- Sinun on helppo olla ilman huolta,
koska hän sentään puhuu sinulle.
Minulle hän ei…
aloitan, mutta lopulta itku voittaa.
Vesi alkaa valua poskiani pitkin.
Lopulta annan mieheni halata minua,
koska olen väsynyt.
- Kyllä se tästä, mieheni lohduttaa.
Yllättäen Ronjan ovi avautuu.
Ronja seisoo ovella.
Kun hän näkee meidät,
hän jähmettyy paikoilleen.
Hänen silmänsä ovat suuret
kuin lautaset.
Ronja näyttää siltä,
että ei ole nukkunut monena yönä.
Hän näyttää niin laihalta.
Tukka sekaisena ja pyjama päällä
hän näyttää ihan lapselta.
- Öö… voin jättää teidät rauhaan,
Ronja sanoo kiusaantuneesti.
Hän vetää oven melkein kiinni,
mutta estän sen.
- Ei, tule vain.
Tuota, oletko ihan ok? kysyn hätäisesti.
- Miten niin? Ronja kysyy.
- Olemme vähän huolissamme sinusta, sanon.
- Anteeksi jos näytän kamalalta,
Ronja sanoo,
mutta hänen ääni kuulostaa pilkalliselta.
Rintaani alkaa puristaa.
Mietin, teinkö taas virheen.
Samalla hän ottaa selkänsä takaa
kaksi pientä lahjapakettia.
Niiden päälle on teipattu kirjekuoret,
joissa on minun ja mieheni nimet.
- Ehkä olen tämän näköinen,
koska valmistelin teille näitä lahjoja, Ronja sanoo
ja kuulostaa loukkaantuneelta.
Tuijotan paketteja hölmistyneenä.
Ronja jatkaa puhumista.
- Näiden tekemiseen meni koko viikko.
En ole paljoa nukkunut.
Sori, kun huolestutin teitä.
Milloin se Lumiukko alkaa?
Ronja kysyy.
Hän tyrkkää minulle ja miehelleni paketit käteen
ja menee meidän ohi olohuoneeseen.
Minulla on äkkiä epätodellinen olo.
Eikö Ronja olekaan vihainen?
Ymmärsinkö kaiken väärin?
- Viitsittekö tuoda mulle glögiä?
Eikä sitten mitään rusinoita siihen,
Ronja huutaa olohuoneesta.
- Totta kai saat glögiä,
mieheni vastaa Ronjalle.
Hän antaa oman lahjansa minulle.
- Minä teen glögiä,
mene sinä Ronjan kanssa olohuoneeseen, hän kuiskaa.
Hän pyyhkäisee itkusta märkiä poskiani
ja hymyilee minulle rohkaisevasti.
Sitten hän menee keittämään lisää glögiä.
Minä astelen varovasti olohuoneeseen
ja istun Ronjan viereen.
Otan hänet kainalooni
ja rutistan lujaa.
Ronja nojaa kylkeeni ja hymyilee.