Oletko kuullut tarinan torpparinpojasta?
Se on vanha pikkukyläläinen tarina,
ja huhut kertovat,
että se perustuu todellisiin tapahtumiin.
Torpparinpoika voi ilmestyä
mihin tahansa latoon,
joka sijaitsee metsätien varressa.
Se liikkuu ainoastaan yöllä
tai silloin, kun on hämärää.
Siksi varsinkin talvi on torpparinpojan aikaa.
Muutoin torpparinpojasta tiedetään erittäin vähän.
Melkein kukaan tarinan kertojista
ei ole koskaan nähnyt torpparinpoikaa.
Kaikki heistä kuitenkin sanovat,
että he ovat voineet aistia
sen katseen ladon ovien raoista.
Aina, kun ohikulkija kuulee ääniä ladosta,
hänen pitää varoittaa muita huutamalla:
“Torpparinpoika tulee!”
Silloin kannattaa myös juosta karkuun
mahdollisimman nopeasti,
ettei torpparinpoika saa sinua kiinni.
Kerran kaksi pikkupoikaa oli menossa ladon ohi pimeällä.
Nuorempi, Jouni, kulki edellä
ja vanhempi Jukka käveli hänen takanaan.
Yhtäkkiä Jukka katosi.
Silloin alkoi ladosta kuulua ääniä.
Ladosta kuului pauketta ja lankkujen narinaa.
Yksin jäänyt Jouni vannoi,
että kuuli ladosta myös huohotusta.
Jouni huusi äkkiä
“Torpparinpoika tulee!”
ja juoksi nopeasti pakoon.
Kotona Jouni kertoi äidille,
että toinen pikkupoika, hänen veljensä Jukka,
oli jäänyt torpparinpojan ansaan.
Äidin kasvoista valui väri pois,
kun hän kuuli uutisen.
Hän sanoi Jounille,
että pitää vain toivoa,
että veli oli päässyt metsään
torpparinpoikaa pakoon.
He eivät voineet tehdä muuta.
Torpparinpojalta on mahdotonta pelastaa ketään,
sillä tämän toimintatavoista
tiedetään erittäin vähän.
Kului pari tuntia,
kun Jukka-veli viimein käveli kotipihaan.
Jouni meni häntä vastaan
ja kysyi, miten hän pääsi pakenemaan.
Jukka ei kuitenkaan halunnut kertoa.
Se jäi hänen salaisuudekseen.
Jouni yritti vielä vuosia myöhemmin
saada Jukan kertomaan tapahtuneesta,
mutta veli pysyi vaitonaisena.
Sitten Jouni tajusi.
Sen täytyi olla torpparinpojan tekosia.
Torpparinpojan on pitänyt langettaa Jukalle jokin loitsu,
mikä estää häntä puhumasta tapahtuneesta.
Jouni arveli,
että syynä ei voinut olla
muu kuin loitsu.
Nimittäin aina kun tapaus torpparinpojan kohtaamisesta otettiin puheeksi,
Jukka meni pieneen transsiin.
Hänen mielensä ikään kuin sammui hetkeksi.
Kun hän toipui transsista,
hän vaihtoi aina nopeasti puheenaihetta.
Silloin Jouni alkoi selvittää,
kuinka torpparinpojan loitsun saisi purettua.
Hänellä oli vain yksi tapa käytössään:
kokeilla, mikä toimii.
Seuraavana yönä Jouni pyysi Jukan mukaan ulos.
Hän kertoi tälle suunnitelmansa.
Ensin he esittävät,
että menevät talon ohi.
Silloin, kun ladosta alkaa kuulua ääniä,
he pysähtyvät
ja osoittavat molemmat taskulampuilla torpparinpoikaa.
Veljekset lähtivät metsäpolulle
ja ohittivat saman hylätyn ladon,
jonka kohdalla Jukka oli jäänyt torpparinpojan vangiksi.
Ladosta alkoi kuulua lankkujen narinaa.
Silloin molemmat pojat ottivat taskulamppunsa
ja osoittivat valot latoa kohti.
Molemmat huomasivat,
että ladon etuovien raosta
katsoi silmä heitä kohti.
Narina kuitenkin loppui.
He tuijottivat silmää hetken ja huomasivat,
että se ei liiku.
Valo siis pysäyttää torpparinpojan.
Veljekset lähtivät kävelemään hitaasti kohti ladon ovia.
Kun he tulivat ovien eteen,
he nostivat alas laudan,
joka piti ovia kiinni.
Sitten he avasivat ladon ovet.
He pitivät huolen siitä,
että vähintään toinen
osoittaisi valollaan koko ajan torpparinpoikaan.
Kun ladon ovet avautuivat,
he näkivät edessään
pienen peikon näköisen olion,
joka oli kauttaaltaan sysimusta.
Sen kasvonpiirteistä erotti ainoastaan silmät.
Se oli jäänyt siihen asentoon,
johon se oli tullut tirkistelemään.
Se ei pystynyt liikkumaan valossa
mihinkään suuntaan.
Yhtäkkiä Jukka hihkaisi iloisesti:
“Tunnen sen.
Voin puhua!”
Hän kertoi veljelleen Jounille kaiken siitä,
miten hän pääsi pakenemaan torpparinpojalta.
Hän oli tuntenut,
että vahva ote piti hänestä kiinni
ja raahasi häntä kohti latoa.
Hän ei kuitenkaan nähnyt,
kuka hänestä piti kiinni.
Silti hän tiesi,
että se oli torpparinpoika.
Sitten tietä pitkin oli mennyt hevosvankkurit,
joiden kuljettajalla oli taskulamppu
ja lyhtyjä vankkureiden reunoilla.
Jukkaa raahannut olento pysähtyi äkisti.
Silloin Jukka pääsi pakenemaan.
Hän juoksi nopeasti metsään
ja eksyi sinne.
Onneksi hän päätyi toiselle läheiselle tielle
ja osasi suunnistaa sieltä kotiin.
Jouni kuunteli veljensä tarinaa hengittämättä.
Silloinkin valo oli pysäyttänyt torpparinpojan hetkellisesti.
Veljellä oli käynyt hyvä tuuri.
Ja nyt selvisi sekin,
miten torpparinpojan taian voi purkaa.
Se pitää päästä näkemään omin silmin!
Veljekset keskustelivat pitkään siitä,
mitä torpparinpojan kanssa tehtäisiin.
Siinä taskulamppujen valossa
se näytti pieneltä ja avuttomalta.
Poikien kävi sitä sääliksi.
Ehkä torpparinpoika
on vain niin yksinäinen,
että se haluaa ohikulkevista henkilöistä ystävän.
Pojat päättivät,
että torpparinpoika saa jatkaa eloaan ladossa.
Ehkä he seuraavalla kerralla tulisivat
ja viettäisivät sen kanssa aikaa
sen sijaan, että juoksevat pakoon.
Tällainen oli tarina torpparinpojasta.
Seuraavan kerran,
kun menet hylätyn ladon ohi,
katso näetkö puiden raoista tirkisteleviä silmiä.
Jos näet,
heiluta ja toivota torpparinpojalle
hyvää iltaa.
Ai niin, unohdin sanoa erään asian.
Tarinan pojat olivat
minun oma isäni ja hänen veljensä.
He olivat ensimmäiset,
jotka ovat koskaan tavanneet torpparinpojan.
Tai ainakin ensimmäiset,
jotka ovat jääneet kertomaan siitä.