asui poika nimeltä Jaakko.
Jaakko eli aikaa,
jolloin ei ollut
autoja tai puhelimia.
Silloin ihmiset omistivat eläimiä
ja viljelivät oman ruokansa.
Jaakko oli kotoisin suuresta perheestä,
jossa hän oli toiseksi nuorin lapsi.
Hänellä oli monta isoveljeä ja isosiskoa.
Äiti oli kuollut,
mutta isä oli vielä elossa
ja piti huolta talosta ja lapsista.
Jaakon tehtävä talossa
oli huolehtia talon hevosista.
Ei niitä montaa ollut,
yhteensä kaksi.
Molempia käytettiin työhevosina pelloilla.
Oli raskas kesä.
Maatilalla oli paljon töitä,
joita Jaakon isä jaksoi
vuosi vuodelta huonommin.
Lopulta Jaakon vanhin veli
käski isää pysymään vuoteessa.
Veli lähetti Jaakon kaupunkiin
hakemaan isälle lääkettä uupumukseen.
Jaakko suostui veljen pyyntöön.
Seuraavana päivänä
Jaakko valmisteli hevosen,
otti perheen rahalippaasta rahaa mukaansa
ja lähti ratsastamaan kaupunkiin.
Puolessavälissä matkaa Jaakko saapui sillalle,
joka ylitti kosken.
Jaakko huomasi, että sillassa oli jotain outoa.
Silta oli kuopalla keskeltä.
Se näytti siltä,
että se ei kestäisi
hevosen painoa.
Jaakko mietti,
mitä olisi järkevintä tehdä.
Yrittäisikö hän ylittää siltaa
vai etsisikö hän kiertoreitin kaupunkiin.
Hän oli jo lähellä kaupunkia.
Hän laski,
että ehtisi kävellä kaupunkiin ja takaisin
ennen pimeän tuloa
myös ilman hevosta.
Jaakko päätti ottaa riskin
ja ylittää sillan.
Siispä hän kiinnitti hevosensa puuhun kiinni.
Lopulta Jaakko astui sillalle
ja eteni varovasti sitä pitkin.
Lankut narisivat hänen askeltensa alla
ja ne tuntuivat liukkailta.
Jaakko lähestyi sillan keskikohtaa.
Koski kohisi hänen allaan.
Vesi hänen alla virtasi voimalla
ja osui rajusti kiviin,
jotka törröttivät koskesta.
Yhtäkkiä sillan tukipilarit pettivät
ja silta alkoi kallistua voimakkaasti sivulle.
Jaakko kiirehti kohti toista rantaa.
Hän tunsi, kuinka liukas lankku
ei enää pitänyt häntä pystyssä.
Jaakko päätti hypätä.
Samalla hän kurotti kätensä kohti vastarantaa
niin pitkälle kuin pystyi
ja yritti tarttua kiinni jostakin.
Kun hän hyppäsi,
hänestä tuntui,
että hänen kehonsa oli yllättävän kevyt.
Kuin joku olisi tarttunut hänestä kiinni hellästi
ja lennättänyt vastarannalle.
Hän laskeutui hypystään pehmeästi toiselle rannalle
eikä häneen sattunut lainkaan.
Jaakko ei voinut uskoa,
mitä äsken tapahtui.
Hän katsoi taakseen.
Kuinka hän oli pystynyt hyppäämään
noin pitkän matkan
sillan keskikohdasta toiselle rannalle asti?
Silta oli täysin romahtanut
eikä sitä voinut enää käyttää.
Jaakon pitäisi etsiä itselleen
toinen reitti virran toiselle puolelle,
kun hän palaisi kaupungista.
Jaakko saapui kaupunkiin hetken päästä.
Kaupungissa Jaakko suuntasi apteekkiin,
josta hän osti isälleen lääkettä.
Hän kysyi apteekkarilta
tiesikö hän toisen reitin pois kaupungista.
Apteekkari kehotti kysymään
kylän kauppiailta.
Jaakko etsi kylän kauppiaat.
Kauppiaat osasivat neuvoa,
että kosken yli kulki toinen silta
noin kahden kilometrin päässä.
Jaakko kiitti kauppiaita neuvosta
ja lähti marssimaan
kauppiaiden neuvomaan suuntaan.
Oli jo hämärä,
kun Jaakko saapui hevosensa luo.
Hän irrotti sen puusta
ja nousi hevosen kyytiin.
Hän käski hevosen liikkeelle
ja lähti ratsastamaan kohti kotia.
Kotona hän antoi lääkkeen sisarelleen,
joka tarjosi lääkkeen isälle.
Jaakko keskittyi huolehtimaan hevosesta,
joka oli nälkäinen,
koska se oli viettänyt monta tuntia
yksin puussa kiinni.
Kun Jaakko lähti tallilta,
hän kääntyi katsomaan kohti metsää,
jonka läpi hän oli ratsastanut sillalle.
Hänellä kävi onni,
että hän ei pudonnut koskeen.
Hän ei olisi luultavasti selvinnyt,
jos olisi joutunut veteen.
Joku hänen askeleitaan varmaan seurasi
ja katsoi, että hän ei joudu ikävyyksiin.
Jaakko ei tiennyt,
että häntä katseli joku
silläkin hetkellä.
Jaakko ei voinut sitä tuntea tai nähdä,
mutta hänen olkansa yllä
leijaili sama enkeli,
joka oli pelastanut hänet sillalla.
Enkelin siivet levittäytyivät Jaakon ylle
kuin suojat, jotka suojelivat Jaakkoa
maailman harmeilta.