Varmistin,
että kaikki valmistelut
ovat valmiita ennen sitä.
Haimme kuusen maanantaina.
Koristelimme sen tiistaina.
Keskiviikkona siivosimme.
Torstaina leivoimme pipareita
ja joulutorttuja.
Perjantaina paketoimme viimeiset lahjat.
Nyt on lauantai.
Tänään ostamme jouluruoat.
Ja huomenna on sunnuntai
eli jouluaatto.
Päivä, jolloin kaiken pitää olla valmista.
Paitsi että ei ole.
Kävelemme ulos ruokakaupasta mieheni kanssa.
Meillä on isot ruokakassit molemmissa käsissä.
Mieheni avaa auton lukosta
ja avaa takakontin,
jonne heitämme painavat kassit.
Sitten istumme autoon.
Minulla valuu hiki otsalla.
Tunnen, kun keuhkojani kiristää.
- Onko meillä nyt kaikki?
kysyn mieheltäni hengästyneenä.
Otan ostoslistan esiin.
Kaikki on yliviivattu
eli kaiken pitäisi olla valmista.
- Eiköhän, mieheni vastaa.
Hän käynnistää auton
ja lähdemme ajamaan kotiin.
Matkalla kertaan jouluaaton ohjelmaa.
Olen aina pitänyt perinteistä.
Siksi haluan tehdä asiat
samalla tavalla joka joulu.
Mutta en tiedä toteutuuko tämä joulu
samalla tavalla kuin ennen.
- Tiedätkö, olen huolissani tyttärestämme,
sanon ajomatkalla.
- Ai Ronjasta? mieheni varmistaa.
- Niin.
Hän on ollut huoneessaan koko viikon.
Näen häntä harvoin edes aamupalalla.
Pitäisikö meidän viedä hänet lääkäriin?
kysyn huolestuneena.
- Voisimme kysyä häneltä suoraan
onko joku hätänä, mieheni ehdottaa.
- Suuttuuko hän siitä? kysyn huolestuneena.
- Mitä jos hän eristäytyy vielä enemmän?
Hän laittoi sen
“pysy poissa” -kyltinkin oveen, jatkan.
Silloin mieheni sanoo:
- Meidän pitää muistaa,
että hän on teini.
Tuossa iässä vanhempien seura
on viimeisenä toivelistalla.
Mutta meidän pitää muistaa myös,
että me olemme vanhempia.
Siksi meidän on tärkeä tietää,
jos tytär voi huonosti.
Mietin mieheni sanoja.
Mietin, haluaako Ronja edes viettää joulua kanssamme.
Toivooko hän, että voisi olla
missä tahansa muualla?
Ärsyttääkö häntä
minun luomat jouluperinteet?
Haluaisiko hän jotain muuta?
Mutta mitä hän haluaa?
Ja olenko minä tosiaan
viimeisenä Ronjan toivelistalla,
kuten mieheni sanoi?
Huokaisen syvään.
- Minusta tuntuu,
että olen epäonnistunut vanhempana,
tunnustan hiljaa.
Mieheni vilkaisee minua huolestuneena.
Käännyn poispäin hänestä
ja nojaan kyynerpäällä auton oveen.
Katson masentuneena ulos.
Ulkona on harmaata ja synkkää.
Lämpötila on plussan puolella.
Emme edes saaneet valkoista joulua.
Sitten tunnen,
kun mieheni laittaa kätensä
minun kädelleni.
Hän puristaa sitä hellästi.
Minulla on vähän parempi olo.