ihan tavallisena päivänä.
Sinulla oli pulla kädessä.
Hymyilit ujosti.
Pyysit, keittäisinkö kahvit.
Minä sanoin kyllä
ja päästin sinut sisään.
Sinä istut keittiön pöydän ääressä
ja siemaiset maitokahvia,
jossa on makeutusainetta.
Minulla on pelkkä maitokahvi.
Juttelemme säästä.
Ihmettelen, miksi minä.
Miksi halusit tulla
juuri minun ovelleni?
Sinä palaat
vielä monta kertaa.
Istut aina samalla paikalla
minua vastapäätä.
Sinä aina hymyilet.
Kerrot aina hauskoja juttuja.
Minä nauran
ja katson sinua.
Lopulta totun sinuun.
Keitän kahvin aina kahdelle,
sinulle ja minulle.
Yhtenä päivänä kysyn sinulta:
haittaako sinua,
että olen tällainen?
Sinä vain hymyilet
ja sanot:
"Jaa millainen?"
Silloin tiedän,
että hyväksyt minut
juuri tällaisena kuin olen.
Sinä haluat minut
ja minä haluan sinut.
Kosket minua niin hellästi,
kuin osaat.
Istumme keittiön pöydän ääressä
käsi kädessä.
Kaksi kättä.
Kädet tuntuvat taas sileiltä ja nuorilta,
kun ne silittävät toisiaan,
vaikka aika on muodostanut niihin ryppyjä.
Sitten nostan kätesi.
Pujotan siihen sormuksen.
Minä valitsen sinut.